Ajatuksia elämästä ja politiikasta

Kahvia ja pullaa

Torstai 17.1.2019

Käynnissä tuntuu olevan lobbaustalkoot. Vaan nythän sen aika tietysti on, kun vaalit ovat ovella. On mielenkiintoista seurata näin ensikertalaisena eduskuntavaaleissa, kuinka paljon tulee kutsuja erilaisiin ”tiedotus”tilaisuuksiin. Hieman vauraammat tiedottajat houkuttelevat ilmaisilla lounailla ja vähävaraisemmat kahvilla ja pullalla. Kaikkein vähävaraisimmat sähköpostijulistuksilla.

Tieto ei koskaan ole pahasta, eikä se lisää tuskaa, kuten vanha sananlasku sanoo, vaan se lisää tietoisuutta. Pää on kuitenkin pidettävä kylmänä ja yritettävä etsiä se pointti, että missä kulkee se ”kultainen keskitie”, jotta voi edustaa koko kansaa. Minun näkemykseni on, että Suomi on pidettävä korkean teknologian turvin, sivistysvaltiona, jossa on helppo yrittää ja hyvä tehdä työtä. Tämä mahdollistaa meille sen taloudellisen realiteetin, että voimme huolehtia myös niistä, jotka apua tarvitsevat. Toki, lähtökohtani on, että huolehditaan omasta kansasta ensin ja sitten jos aikaa ja rahaa jää, niin sitten maailmanparantaminen.

Tekemistä piisaa näin vaalien alla ja aivan kaikkiin seminaareihin ja keskustelutilaisuuksiin ei mitenkään ehdi. Parhaani yritän kuitenkin tehdä, että oppia saisi monelta suunnalta ja kansaa saisi kuunneltua mahdollisimman laajasti.

Käänteisesti sitä tietysti, itsekin yrittää kahvilla ja pullalla saada omaa sanomaansa myytyä, että en minä sillä moiti. Suomea vaan pidetään maana, jossa lobbaus on lähes kirosana, kun muualla siitä puhutaan ”tiedontuontina”. Tiedä sitten mennä sanomaan, että lieneekö se hyvästä vaiko pahasta, mutta sen tiedän, että kalenteri näyttää siltä, että kiirettä piisaa.

Kommentoi kirjoitusta.

Mihin menit sananvapaus?

Keskiviikko 16.1.2019

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon Twitter-tili on lukittu. Toisin sanoen hänet on vaiennettu, vaikka tai ehkä sittenkin, koska vaalit alkavat lähestyä ja yleinen keskustelunaihe haittamaahanmuutosta vaikuttaisi yltyvän. Suomi lähestyy totalitarismia, kun konsensuspuolueet ja erityisesti hallitus, joutuvat yhdessä suuryritysten kanssa rajoittamaan opposition toimintaa ja sulkemaan heitä keskustelun ulkopuolelle.

Jos arvostelet EU:ta, haittamaahanmuuttoa, kyseenalaistat kaikkien uskontojen tai kulttuurien samanarvoisuutta tai moitit hallitusta, niin joudut tarkkailtavien henkilöiden listalle. Poliisilla ei ole mukamas voimavaroja estää, selvittää tai valvoa seksuaalirikoksia tai köyhempien omaisuusrikoksia, koska heidän aikansa menee nettikeskustelujen valvontaa. ”Nettipoliisi” ”Fobba” syyllisti suomalaisia kriittisiä nettikirjoittajia Oulun ja Helsingin lastenraiskaustapausten noustua julkisuuteen.

Kysymys on arvovalinnoista. Mihin poliisin resurssit ohjataan, sallitaanko mielipiteenvapaus ja sallitaanko sananvapaus. Nykyinen kehityssuunta on todella vaarallinen, koska se sallii vain yhden ainoa totuuden, jos kyseenalaistat sen, tulet vainotuksi ja suljetuksi ulkopuolelle.

Minä en halua tällaista kehitystä. Minä haluan oikean sananvapauden, jossa asioista voidaan puhua rehellisesti ja niiden oikeilla nimillä, sillä vain se takaa demokratian.

Tuohtuneena ja huolissaan!

Kommentoi kirjoitusta.

Uuteen nousuun!

Tiistai 15.1.2019

Tai näin minä ainakin luotan käyvän puolueella, joka on johdonmukaisesti tehnyt työtä estääkseen tragediat, joita nyt uutisissakin vatvotaan. Säälittävää on katsoa, kuinka arvopuolueissa lennellään kuin päättömät kanat, jotta edes näyttäisi, että kyllä tässä asiaa hoidetaan. Minä muuten sitten tiedän, kuinka päättömät kanat lentelevät.

Asiaa ei ole kuitenkaan edes tarkoitus hoitaa, vaan eilisen arvottoman näytelmän jälkeen, nähtiin taas sellainen tuhnu, ettei pahemmasta väliä. "Yritetään kiristää tuomioita, joissa ulkomaalaiset pääsevät hotellitasoiseen majoitukseen ja voidaan mahdollisesti ehkä tai ainakin teoriassa voisihan se olla tai..." Vaikka ei ole tarkoituskaan ketään karkottaa tai perua kansalaisuutta.

Tarkoitus ei todellisuudessa ole tehdä yhtään mitään ongelman ratkaisemiseksi, eli maahantulemisen hillitsemiseksi ja vetovoimatekijöiden vähentämiseksi. Siinä, kun on liian monen poliitikon omat ja ystävien businekset kiinni. Sitä paitsi nuo ovat kaikki jälkihoitoa, kukaan ei siis edes yritä ennaltaehkäistä raiskauksia ja muuta rikollisuutta.

Minä, niin hartaasti toivon, että kansa näkisi tämän suuren kusetuksen läpi ja miettisi edes hetkisen, että ketkä ovat tienneet tarkasti sen mitä on tulossa, varoittaneet siitä ja tarjonneet keinot, ettei nykyisenkaltaista tilannetta syntyisi. Tärkeää olisi, että se muistettaisiin vielä huhtikuussa äänestyskopissa.

Ratkaisuja on, mutta niitä ei haluta käyttää, sillä suomalainen ei vaikuta olevan "huippupoliitikkojen" mielestä suojelemisen arvoinen.

Suomi 🇫🇮️ tulee säilyttää kansallisena sivistys- ja hyvinvointivaltiona, joka huolehtii omista kansalaisistaan ja takaa järkevällä taloudenhoidolla turvallisen, sekä ihmisarvoisen elämän kaikille omille kansalaisilleen.

#make2019

Kommentoi kirjoitusta.

Ai, että minä niin syvästi järkytyin!

Perjantai 11.1.2019

Ei! En minä ole järkyttynyt siitä mitä Oulussa nyt uutisoitiin tapahtuneeksi. Sen ovat tienneet jo aikoja sitten kaikki, jotka eivät kulje side silmillä ja korvat tukittuna. Tilanne ei voinut yllättää ketään, koska poliisikin jo vihjailevasti totesi edellisen vastaavan uutisoinnin yhteydessä, että kysymyksessä oli vasta jäävuorenhuippu. Eivätkä nämä tapaukset viimeiseksi uutisoinniksi jää, tai voivat jäädä viimeiseksi uutisoinniksi, mutta eivät varmasti viimeisiksi tapauksiksi.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, josta Perussuomalaiset ovat varoitelleet jo kauan. Meillä on ollut johdonmukainen linja ja meillä on varmasti puoluejohdossamme Suomen paras asiantuntemus haittamaahanmuuton syistä ja seurauksista. Tosin meillä on ollut myös selkeät ehdotukset asian korjaamiseksi, mutta niitä ei ole haluttu hyväksyä, ei mediassa, eikä muissa poliittisissa ryhmissä.

Nyt sitten ollaan tilanteessa, jossa pääministeri ja sisäministeri ja taisi siellä olla joku demarikin ovat taas järkyttyneitä ja ajatukset ovat taas uhreissa ja heidän läheisissään. Ja paskat on! Heidän ajatuksensa ovat ihan jossakin muualla ja mielenkiinto yksitäisiin, kymmeniin tai satoihin uhreihin on heille ihan sama. He ovat myyneet sielunsa, jos jonkinlaisille säätiöille ja järjestöille, Nuorisosäätiöstä Vapaamuurareihin. He eivät ole tehneet mitään asioiden korjaamiseksi, eivätkä he aio tehdä mitään, oikeasti vaikuttavia päätöksiä asioiden korjaamiseksi.

Sananhelinää ja paskapuhetta ilman pienintäkään aikomusta korjata tilannetta. Uhkutaan ja puhkutaan, että rangaistaan ankarimman mukaan. Ja paskat! Suomalainen järjestelmä päästää moiset ensikertalaiset ehdollisella ja kaupanpäälle vapauttaa suomalaisetkin paloittelumurhaajat ym. tappajat. Saadaanhan siitä kohta sitten uutisointia, kuinka suomalaisetkin rötöstelevät.

Sanomatalolla ja Ylessä sitä istutaan jo parasta-aikaa markkinointiyhtiöiden ja mainostoimistojen kanssa aivoriihiä, että kuinka tämä käännetään suomalaisten syyksi ja kuinka nostetaan taas muutama kultapoika jalustalle, että saadaan lakaistua tämäkin somen kautta ikävästi julkisuuteen pakotettu, ikävä uutislipsahdus unohdetuksi, sillä vaalit on uhkaavasti tulossa.

Minä olen syvästi järkyttynyt meidän ministerien ja kansanedustajien toiminnasta ja minun ajatukseni ovat heidän vaihtamisessa. Minä todellakin toivon, että suomen katajainen kansa herää äänestämään ja äänestää sellaisia ehdokkaita, jotka eivät oikeasti hyväksy nykyistä meininkiä ja ovat johdonmukaisesti kertoneet mitä tulee tapahtumaan ja tarjonneet siihen realistisia vaihtoehtoja.

Muistakaa, että nämä rikokset ovat vain jäävuorenhuippu haittamaahanmuutonseurauksista ja muistakaa, että Sipilä on enemmän huolissaan vihapuheesta.

41-1450.jpg

Kuvassa järkyttynyt eduskuntavaaliehdokas

Kommentoi kirjoitusta.

Iliman pilluu on hirveetä

Keskiviikko 9.1.2019

Minulla oli tänään mahdollisuus kuunnella puheenjohtajien ilmastoparodiaa tai sellaiseksi sitä ainakin voi mielestäni kutsua. Tulin johtopäätökseen, että tavallisten ihmisten reaalimaailma on monelta päättäjältä hukassa. Se on siis todella kaukana. Sähkö tulee pistorasiasta, ihmiset pitäisi sijoittaa kaupunkeihin ja polttoaineverotusta pitäisi korottaa.

Samassa haahuillaan, että lihansyöntiä pitäisi vähentää ja syödä kotimaisia kasviksia. Kukaan ei vaan kertonut, että missä ja miten ne kasvikset tuotetaan, kun polttoainekäyttöiset koneet kielletään ja maaseudulla asumisesta tehdään mahdotonta. Tosin kaupastahan ne tulee kasviksetkin, kuten muukin ruoka.

Harmitti kuunnellessa ja harmittaa edelleen. Toisaalta pelottaa, jos valtaan pääsevätkin Marinin, Anderssonin ja Haviston kaltaiset reaalielämästä vieraantuneet ja elämää kokemattamottomat poliittiset broilerit. Kuoliaaksi verottajat.

Pääseeköhän edes Sipilä Teslallaan riittävän kauaksi karkuun, vaikka sillä kuulemma hyvin pääseekin? Jussi Halla-aho oli ainoa, joka pysyi taas kerran asiassa ja oli realisti. Pisteet siitä ja peruusteet realismista, että miksi kannattaa äänestää perussuomalaista Makea!

Clipboard01.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Laiskat ja saamattomat

Lauantai 5.1.2019

Luin Iltalehdestä Tuomas Enbaskan kolumnin suomalaisista yrittäjistä, jotka ovat vain laiskoja valittajia. Ensireaktio oli tietysti nyrkillä lujaa pöytää ja pitkä rivi kirosanoja perään. Nyt yön yli asiaa mietittyäni on hänen kirjoituksessaan ehkä osa totuuttakin mukana.

Hän kehuu, kuinka helppoa Suomessa on perustaa yritys. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Meillä on käyty hieman poliittista keskustelua siitä, että pitäisikö esim. osakeyhtiöiden alkupääoma poistaa kokonaan. Minusta sitä ei tarvitse poistaa, mutta sen on oltava kohtuullinen. Mielestäni yrittäjäksi ryhtyvältä pitäisi vaatia hienoinen alkupanostus oli hänen toimialansa sitten mikä hyvänsä. Yhden henkilön asiantuntija yrityksen vaatimukset on toki oltava täysin toisenlaiset kuin suurta investointia tarvitsevan tuotannollisen yrityksen vaatimukset.

Miksi sitten olen asiaa näin tuuminut. Yrittäminen ei ole helppo laji ja sinulla on oltava jotakin pohjaa siihen ryhtyäksesi. Mikäli joudut hakemaan pientäkin lainaa yritystoiminnan aloittamiseen, niin silloin joku kyseenalaistaa liiketoimintasuunnitelmasi ja tutkii talousarviosi. Tämä voi olla tarpeen, sillä edelleen monet yrittäjät, itseni mukaan luettuna teemme ratkaisuja tunteen pohjalta, vaikka laskelmat näyttäisivätkin homman toimimattomaksi ja aloittavissa yrityksissä tämä tarkoittaa nopeaa loppua, kun kassaa ei ole saatu kestämään takaiskuja.

Se minkä kolumnisti unohtaa kokonaan omassa tekstissään onkin juuri tuo yritystoiminnan loppuminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Konkurssi on ehkä pahempi kuin mikään muu rangaistus. Sinut hirtetään velkavankeuteen, eikä sinulla ole mahdollisuutta uuteen alkuun. Puhumattakaan siitä häpeämerkistä, joka sinuun lyödään, ystäväpiirinkin ympäriltä kaikotessa. Nämä ovat varmasti tekijöitä, jotka suitsivat riskinottoa.

Byrokratiassa on yleensä aina karsimisen varaa, mutta suurimmat ja tärkeimmät toimet tulisi nykyisellään kohdistaa konkurssin mahdollistamiseen ja yritystoiminnan muuhun lopettamiseen. Erityishuomiona sukupolvenvaihdokset ja yrityskaupat. Työllisyyspolitiikan jätän tämän tarinan ulkopuolelle.

Yrittäjien ahkeruudesta olen muuten ihan päinvastaista mieltä moisen hunsvotin kanssa!

Kommentoi kirjoitusta.

Kun ei jaksa vain suvaita

Torstai 3.1.2019

Olen tässä pohtinut, että mitä sitten, kun ei jaksa enää vain suvaita? Näkee, että maa on menossa päin persettä, sen nykyiset päättäjät on täysin hampaattomia hoitamaan asioita. Eräänlainen korruptio rehottaa kaikessa päätöksenteossa. Kansalaisia ohjataan päättäjien ja median taholta vain suvaitsemaan ja vaiennetaan kriittiset mielipiteet kaikissa medioissa, väittäen niitä vaikka vihapuheeksi ja rasismiksi.

Minun vaikutuskanavani on demokratia ja olla ehdolla kansanedustajaksi. Tarkoitukseni on pyrkiä sitä kautta tuomaan julki ja julkiseen keskusteluun niitä asioita, jotka mielestäni vaativat parantamista. Pyrkiä päättämään asioista Suomen ja suomalaisten eduksi. Minä tulisin tekemään kansanedustajana sitä tavallisen kansalaisen näkökulmasta ja ilman takapiruna hääriviä intressipiirejä, joiden sätkynukkena heiluisin. Olen EU-kriittinen, olen Euro-kriittinen, olen maahanmuutto-kriitinen, mutta olen myös realisti. Olen eräänlainen patriootti, mutta kannatan kansainvälisyyttä. Minulle kuitenkin aina ensin tulee Suomi ja suomalaiset, heidän hyvinvointinsa ja menestymisensä.

Minä tiedän, että yhden kansanedusytajan mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Minä tiedän, että media vaientaa puolueemme ääntä, mutta uskon vahvasti, että olisin silti melkoinen piikki perslihaksessa. Olisin sitä konsensukselle ja kansankusettajille, jotka ovat myyneet nahkansa ja sielunsa korporaatioille tai ylevämmille aatteille.

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhasta uuteen ja hallitus vaihtoon

Maanantai 31.12.2018

Uusvuosi_pieni.jpg

Arvoisat yhteistyökumppanit,

Vuosi on vaihtumassa ja on tullut aika kiittää kaikista niistä muistoista, joita kuluva vuosi on antanut. Elämässä ja politiikassa on sekä ylä-, että alamäkiä. On nostetta ja on suvantoja. Viimeajat ovat olleet pääosin nostetta vaikka toki väliin on mahtunut harmitustakin.

Yhteishenki on ollut pääsosin todella hyvää kaikkien yhteistyökumppaneiden kanssa ja jatkakaamme samoilla linjoilla myös tulevana vuonna. Mielipiteet voivat olla ristiriidassa, mutta ihmisten ei sitä soisi olevan.

Kiitän vielä kaikkia suuresta luottamuksestani ja yksimielisestä valinnastani jatkokaudelle piiripuheenjohtajana. Yrittäkäämme jatkaa yhtä yksituumaisena myös läpi seuraavan vuoden.

Tuleva vuosi on vaalivuosi ja se on kaikille poliittisille toimijoille aina paitsi kohokohta, mutta myös koetinkivi ja se on sitä monella tapaa. Tulee voittoja ja tulee tappioita, mutta homman on jatkuttava ja tappiot on nieltävä. On jatkettava yhtenä joukkueena, sekä ahkerasti asioita edistäen kohti seuraavia vaaleja.

Toivon äänestäjiltä luottamusta, paitsi itselleni, mutta myös kaikille perussuomalaisille. Tämän vuoksi meidän tulee olla äänestäjien ja äänien arvoisia. Meidän tulee olla oikea ja rehellinen vaihtoehto konsensukselle sekä utopialle. Politiikkamme tulee edelleen perustua faktoihin sekä toisten kunniottamiseen. Meidän tulee pitää ohjenuoranamme kansallista etua ja sisäistä solidaarisuutta.

Minun uudenvuodenlupaukseni on, että lupaan pysyä omana itsenäni ja lupaan edelleen edustaa tavallista kansaa niissä luottamustehtävissä, mitä minulla on, tai joihin minut valitaan.

Kommentoi kirjoitusta.

Minne menit oikeusvaltio?

Lauantai 29.12.2018

www.hs.fi/kaupunki/art-2000005949603.html

Oheisen jutun kuvaus poliisin toiminnasta ei vastaa minun kuvaani oikeusvaltiosta, eivätkä ihmiset ole näin toimien myöskään samanarvoisia lain edessä.

Suomennettuna; Vain rikkaisiin kohdistuneet omaisuusrikokset tutkitaan. Tavallisen kansan, tavalliset omaisuurikokset haudataan ja hyväksytään. Onneksi on vakuutusyhtiöt, mutta muistuttaisin, että me kaikki maksamme nämä tutkimattomatkin rikokset korkeampina vakuutusmaksuina.

Nämä kaikki jutussa esiintyvät kohdat ovat poliittisia päätöksiä! Paitsi se, että paljonko annetaan resursseja, mutta myös se, että mihin nuo resurssit kohdistetaan.

Poliiseja on rikostutkintaan liian vähän, mutta samanaikaisesti lisätään vihapuhepoliiseja ja heidän resurssejaan. Toisin sanoen annetaan muun rikollisuuden rehottaa, mutta siitä vihaisena olevat kansalaiset vaiennetaan. Tiedän kokemuksesta, ettei ole tutkinnassa resurssipulaa, kun kirjoitat nettiin rumasti aikuisten ulkomaalisten miesten viemisestä lastemme keskuuteen "kulttuurivaihtoon", vaikka sitä pulaa muutoin tuntuu olevan. Sairasta toimintaa, näin kansalaisen silmin!

Toivon todellakin ja tarjoan myös itseäni vaihtoehdoksi nykyiselle politiikalle tässäkin asiassa. Tulkoon sananvapaus ja karatkoon vaikka vihainen puhe, mutta omaisuus ja henkilöiden koskemattomuus pysykööt varjeltuina!

Kommentoi kirjoitusta.

Pedoja ja petoja

Torstai 27.12.2018

Kuinka kauan annamme pedofiilien ja petojen mellastaa massamme? Tämä kysymys varmasti askarruttaa muitakin kuin minua. Miksi hallituksemme ja päättäjämme eivät tee mitään? Kepu ja Kokoomus ovat EK:n ja Suomen Yrittäjien talutusnuorassa. Ne uhraavat turvallisuuden, hyvinvoinnin ja Suomen tulevaisuuden muutamien korporaatioiden edessä. Demarit ja muu vihervasemmisto ovat suvaitsevaisten ja lähiöissä kasvaneiden luontoasiantuntijoiden käsissä. Monen pikkuvirkamiehen ja monen muun kuraattorin ja kotouttajan työt loppuisivat, jos ulkomaanihanuutta ei meille jaettaisi avoimin rajoin.

Nyt on jo ihan viimeinen aika ottaa opiksi Oulusta ja Helsingistä!!!

Meillä Suomessa on ihan omasta takaa jo riittävästi uhkia, ei meidän tarvitse niitä muualta tuottaa. Niitä uhkia on paitsi ihmisillä, myös lemmikkieläimillä. Pedot, pedofiilit, raiskaajat ja muut ahdistelijat. Minun mielipiteeni on, että jokainen uhkakuva on poistettava ja kansalaisten sekä heidän lemmikkiensä turvallisuus on taattava valtion toimesta ja sen tulee olla valtiovaltamme tärkein tehtävä.

Suomi harmaantuu ja tarvitaan työvoiman paikkaajia, meille selitetään, mutta samalla leikataan koulutuksesta ja syrjäytetään ne vähäisetkin omat nuoret. Puhumattakaan siitä kuinka paljon tutkimusten mukaan tuo tuodun ”työvoimareservin” nettokustannus on yhteiskunnallemme.

Edes vakaviin rikoksiin syyllistyneet eivät saa maastamme karkotusta ja laittomasti maassa olevat voivat rötöstellä vapaalla jalalla, ilman pelkoa karkotuksesta. Hävetkää päättäjät ja hävetkääkin syvästi kansan petturit!

Minun on helppo seistä ylpeänä Perussuomalaisten riveissä, sillä olemme ainoa puolue Suomessa, joka haluaa suitsia haittamaahanmuuttoa. Minä puolestani tuon siihen oman mausteeni lisäämällä soppaan tolkun petopolitiikkaan. Hoidetaan oma kansa ensin ja jos aikaa ja rahaa jää, niin sitten maailmanparantaminen.

Kommentoi kirjoitusta.

Pitääkö olla huolissaan?

Tiistai 18.12.2018

Minulta itseltäni ja kuulemani mukaan myös tuttaviltani on kyselty huolestuneena, että kuinka jaksan, kun työ- ja kokoustahtini vaikuttavat kuulemma hurjilta ja epäinhimillisiltä. Kiitos huolenpidostanne, otan sen kohteliaisuutena. Poltin itseni loppuun reilut kymmenen vuotta sitten, enkä ole aikonut samaan tilaan uudestaan.

Vastaan nyt kaikille yhdessä ja erikseen. Ei tarvitse olla huolissaan! Minä jaksan mainiosti. Minä teen elämässäni juuri niitä asioita mitä haluan ja kenen kanssa haluan. Aikaa perheelle toki saisi olla enemmän, mutta niinhän se tuntuu olevan lähes kaikilla. Minä teen nyt työtä, josta tykkään ja välillä suorastaan nautin. Minua ei ole rakennettu palvelemaan 8 tuntia samojen seinien sisällä ja huomenna taas uudestaan, vaan minusta tuntuu, että minut on luotu kulkemaan.

Politiikka on hyvillä raiteilla ja tiedoksi niille, joita huolestuttaa, että häiritseekö työntekoni nykyisin liikaa politiikkani tekemistä, totean vain, että se on minun valintani. Minä uskoakseni ehdin eduskuntavaaleihin, vaikka en vielä kaikkia mahdollisia tapahtumia olekaan kiertämässä tai netissä jatkuvasti mouhuamassa. Politiikkaa voi mielestäni joskus tehdä myös asiallisesti ja jopa tavallisissa jokapäivän kohtaamisissa. Tai jos ei voi, niin voi voi! Ehkä pystyn työlläni ja sen määrällä osoittamaan myös joillekin äänestäjille, että olen enemmän tekevää, kuin vain tyytyväisenä hymyilevää sorttia. Meillä Suomessa on mielestäni aivan riittävästi aikaansaamattomia ja hillotoppaansa tyytyväisiä poliitikkoja, joten ei minua sellaiseksi tarvita, vaan olen pyrkimässä sinne tekemään töitä.

Terveydestäni huolissaan oleville voin vinkata, että löydettyäni itselleni sopivan ruokavalion, olen voinut paremmin kuin vuosiin. Nyt ei satu, ei koske, eikä muutoinkaan ahdista, joten olkaa huoleti. Olen myös tähän saakka kantanut oman painoni mukanani ja joskus jopa repun sen lisäksi ja olen ajatellut kantaa sen itse tulevaisuudessakin. Ei siis tarvitse olla huolissaan siitäkään.

Ilmoitan sitten, kun tilanne muuttuu ja minusta tarvitsee olla huolissaan!

Takana on muuten loistava 17 tunnin työpäivä ja julmetusti oppia myös itselle. Taas kerran näköalapaikalla globaaliin huipputeknologiaan. Me suomalaiset osataan! Bonuksena täydet pisteet kurssilaisilta asiakaspalautteissa, joten yhtä hymyä koko mies ja kohta saunomaan.

 

Ei yhtään huolissaan

Make

Kommentoi kirjoitusta.

Kallis ja kivinen on tie Arkadianmäelle

Sunnuntai 16.12.2018

yle.fi/uutiset/3-10550890

Linkin takana oleva uutinen kertoo asiasta, joka ei varmasti ole kaikille tuttu. Kukaan ei mene eduskuntaan, eikä ainakaan mene sinne yksin. Sinne pyritään ja sinne pääseminen vaatii tukijoukkoja toimintaan ja se vaatii valitettavasti myös nykyisellään erittäin suurta taloudellista panostusta.

Mietin kauan omaa asettumistani ehdokasehdokkaaksi. Mietin myös huolella taloudellista puolta. Lupasin silloin piirihallituksellemme ja piirikokouksellemme, jotka minut lopulta asettivat ehdokkaaksi, niin lupasin heille käyttää kampanjaan kaikki omat henkilökohtaiset säästöni.

Miksi minä sitten teen tätä? Miksi en hankkinut niillä rahoilla kauan himoitsemiani traktorimönkijää ja paljuvaunua? Minä koen, että minulla on politiikalle ja Suomelle annettavaa. Minä tunnen meidän tavallisten ihmisten tuskan ja ongelmat. Minä tapaan työssäni vuosittain tuhansia eri taustoilla olevia ihmisiä. Väitän ymmärtäväni yrittäjien, työntekijöiden, eläkeläisten ja jopa lasten tai ainakin lapsiperheiden ongelmia, koska elän niiden kanssa päivittäin.

Minä haluan auttaa korjaamaan juuri heidän kaikkien tilannettaan. Minulla ei ole eturyhmiä tai intressipiirejä, ei suuria rahoittajia. Ei minulla ole myöskään läpi päästessäni kukaan käskemässä, mitä mieltä minä olen. Minun ohjenuorani on Suomen ja suomalaisten etu.

Voi olla, että loppukeväällä kadun ja mietin kuinka mukava olisi kellua paljussa ja ajella polttopuita kunnon mönkijällä, mutta minulla on silloin kuitenkin varmasti puhdas omatunto siitä, että minä olen tehnyt kaikkeni, yrittäessäni parantaa Suomea.

Marko Koskinen eduskuntaan tukiyhdistyksen tilinumero on muuten: FI51 5139 0320 0456 47 jos sinä uskot minuun ja haluat olla mukana taloudellisesti tässä kaikkien meidän yhteisessä projektissa. Minä tiedän, että läheskään kaikkien taloudelliset resurssit eivät mahdollista tukemista, mutta kaikenlainen talkooapu ja henkinen tuki on enemmän kuin tervetullutta.

Kommentoi kirjoitusta.

Työasioita

Perjantai 14.12.2018

Elämä ei ole pelkkää politiikkaa, vaan se on joskus kovaa työtäkin.
Isannoitsijat_Puruvesi.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Mutina ei auta, tarvitaan tekoja

Torstai 13.12.2018

Me suomalaiset olemme kansa, joka on tottunut mutisemaan kädet taskuissa, kun poliittiset päätökset harmittavat. Kostamme hallinnolle ja jätämme äänestämättä. Siinäpähän kauhistelevat sitten oikein televisiossa, että kuinka huono äänestysprosentti. Voitteko kuulkaa uskoa, kuinka porvarit nauravat partaansa, koska he äänestävät aina. Lisää köyhien kyykytystä on sitten niillä tuloksilla tulossa, koska demokratia niin tahtoi.

Konsensuspolitiikka on tehnyt tehtävänsä ja kaikista ”vanhoista puolueista” on tullut samanlaisia. Poliitikot ovat pitkän linjan ammattilaisia, jotka ovat erkaantuneet tavallisesta kansasta ja oppineet, että myötäilemällä virkamiehiä, pääsee paljon helpommalla. Leipäpappeja sanoisin, mutta omassa ylhäisessä koskemattomuudessaan, koska media pitää heitä pinnalla. Jos et ole kansanedustaja, ei sinulla ole mandaattia sanoa tai olla esillä, mutta istuvana kansanedustajana sinulla on molemmat.

Milloin meillä sitten kansa valpastuu? Toivottavasti tiemme ei ole Ranskan tie ja tarkoitan tätä monessa merkityksessä. Keltaliivit ovat ottamassa valtaa demokratialta, mutta kuka voittaa, kun paikat ovat tuhottu, kansa on jaettu taistelulla ja arvet ovat todella syvällä. Lisäksi jatkuva terrorismi, slummiutuminen ja muut minikulttuurisuuden ongelmat piinaavat.

Eiköhän ponnisteta itsemme äänestyskoppeihin keväällä ja tutkitaan ennen sitä, että kenelle äänemme annetaan. Perussuomalaiset ovat nyt Soinismin poistuttua varmasti rehellinen ja kansanmielinen vaihtoehto. Kannattaa ainakin yrittää.

Kommentoi kirjoitusta.

Miksi?

Maanantai 10.12.2018

Tuli taas eilen mieleen ja ihan useamman kerran, että mitä minä sitten politiikalla haen ja miksi minä sitä teen?

Alkuperäinen tarkoitukseni politiikkaan lähtemisellä oli turvata lasten lähikoulun säilyminen, mutta asiat ovat muuttuneet ja kasvaneet koko ajan, niiden kokonaisuudet ja vaikutusalustat ovat laajentuneet. Haen kuitenkin politiikalta edelleen ihan sitä samaa.

Haen sitä, että lapsilla olisi turvallinen ja sivistävä lapsuus sekä nuoruus, ihmisille riittäisi töitä ja hyvinvointia, sairauden sattuessa pääsisi lääkäriin ja yhteiskunnan tukiverkko auttaisi heikoimpia, jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan. Haluaisin sitä, että vanhukset saisivat arvokkaan vanhuuden ja saisivat elää sen turvallisessa ja virikkeellisessä ympäristössä. Kaikki tämä pitäisi toteuttaa vieläpä reaalitaloudellisesti, sillä emme voi jättää velkaantunutta valtiota jälkipolviemme rasitteeksi.

Minulla on ollut kieltämättä nopea urakehitys, koska olen tehnyt tätä hommaa kaikkiaan reilut 10 vuotta ja olen saavuttanut paljon. Mikä on sitten tehnyt tämän kehityksen ja antanut mahdollisuuksia vaikuttaa? Suurin syy siihen on varmasti se, että olen saanut luottamuksen puolueen omilta jäseniltä ja erityisesti niiltä, jotka ovat maantieteellisesti lähellä. Toisaalta tiedän olleeni melkoisen ahkera puhuja ja aloitteidentekijä erilaisissa kokouksissa, joten olen yrittänyt vaikuttaa siellä missä se on mahdollista. En varmasti ole ollut kylän kovin jätkä, enkä torienkiertäjä, vaan olen yrittänyt rakentaa siltoja enemmän kuin purkaa niitä, olen pyrkinyt sietämään erilaisia mielipiteitä ja ihmisiä, joskus jopa etsimään kompromissia päätösten pohjaksi. Niissä tehtävissä joissa olen jotakin johtanut, olen pyrkinyt kaikkien kuuntelemiseen ja tasapuolisuuteen, vaikka se ei aina helppoa olekaan. Tämä on tähän saakka riittänyt osin omille ja myös äänestäjille, saa nähdä riittääkö jatkossa.

Eteenpäin ja katse horisonttiin. Politiikka ei saa olla koko elämä, vaan olkoon se edelleen yksi kanssakulkija elonpolulla. Mennään rohkeasti ja olkoon Suomen ja suomalaisten etu ohjenuorana.

Kommentoi kirjoitusta.

Demokratia on taas rikki

Lauantai 8.12.2018

Demokratia on kriisissä tai rikki, toitotetaan jos jonkinmoisesta tuutista. Erityisesti sitä toitotetaan valtaapitävien turpavärkistä. Viimeksi tänään Orpo, siis Kokoomuksen iso-poika. Sama virsi aina, kun kansa vähänkään älähtää siitä mukiloinnista, jolla sitä täystyrmätään. Presidentti sanoi itsenäisyyspäivän haastattelussaan, että ollaan saamassa aikaan ”aikamoinen rähinä”.

Kieltämättä tällaista hiljaistakin maaseudunmiestä alkaa mietityttämään, että olemme Ranskan tiellä ja pian kaduillamme ovat oikeasti ”keltaliivit”. Tosin luulen, että Suomessa porukka jakaantuu kolmeen tai neljään, kuten Syyriassa. Meille tullee vihervasemmisto, suurporvaristo, mamut ja tavalliset tolkun suomalaiset. Valitettavasti uhkakuvat ovat suuria.

Mikä sitten neuvoksi demokratian korjaamiseen. Minun mielestäni ainoa keino on äänestysprosentin nostaminen. Nyt eniten kärsivät aina ne, jotka ovat menettäneet uskonsa demokratiaan ja jättävät äänestämättä. Meille suomalaisille ja demokratialle olisi tarpeen, että kaikki saataisiin äänestämää ja poliitikot pitäisivät vaalilupauksensa. Miksi vaivautua äänestämään, kun Soinit, Orpot ja Sipilät syövät sanansa ja katteettomat lupauksensa, Rinteestä puhumattakaan?

Ketkä sitten lähtevät barrikaadeille ensimmäisenä. Luulen, että anarkistit, mutta heidän jälkeensä varmasti ne tavalliset tolkun ihmiset, jotka ovat saaneet yksinkertaisesti tarpeekseen kohtuuttomasta veronmaksusta, toisen luokan kansalaisena elämisestä omassa maassaan tai ihan vaan valehtelevista poliitikoista.

Terveisiä ministeriaitioon ja toivon, että saatte minut preppaajaksenne seuraavaan eduskuntaan. Lupaan pitää teidät hereillä.

Kommentoi kirjoitusta.

Ihanuuksien ihmemaa

Perjantai 7.12.2018

Irwin lauloi jo aikoinaan ihanuuksien ihmemaasta. Olemme nyt saaneet maistaa Suomessa ensimaistiaisia ihan uudesta ihanuudesta. Oulussa lapset ja naiset ovat saaneet osakseen kauheuksia. Uuraisilla ja Loimaalla on yritetty suistaa linja-autoja ja juuri luin uutisia, kuinka Salossa on puukotettu jo toista teinityttöä vähälle aikaa.

Milloinkahan meille suomalaisille alkaisi riittää? Me Perussuomalaiset olemme tarjonneet jo kauan vaihtoehtoja, mutta ehdotuksemme ovat kaikuneet kuuroille korville. Se on sääli, koska olen varma, että juuri meidän puoluejohtomme on varmasti asiantuntevin ja osaavin, kun keskustellaan maahanmuuton ongelmista. Olemme saaneet osaksemme lähinnä pilkkaa, kun paremmat ihmiset joutuvat meitä kauhistelemaan. Suomalainen, joko kohta riittää?

Mikäli suomalaiset ja heidän turvallisuutensa on sinulle tärkeitä, niin sinulla on äänestäjänä ainoastaan yksi vaihtoehto puoluekentässä. Siellä on kyllä varmasti monta pätevää ehdokasta. Toisaalta vaikka sinua ei turvallisuus ja tulevaisuus kiinnostaisikaan, niin jos veronmaksajana koet, että verotaakkaasi tulisi keventää tai verorahat tulisi ainakin käyttää johonkin suomalaisia edesauttavaan, niin silloin valintasi on osuttava samaan puolueeseen, kuin edellä on mainittu.

"Ei saa antaa pelolle valtaa", mutta pidetään lapset ja naiset sisällä, eikä käytetä julkisia kulkuvälineitä ja vältellään suurempia joukkokokoontumisia, niin toistaiseksi ei ole mitään pelättävää. Paitsi tietysti kansallismieliset rasistit, sillä niitä voi nähdä vaikkei niitä olisikaan.

Kommentoi kirjoitusta.

Tuli vaan mieleen

Perjantai 16.11.2018

Tuli mieleen yksi vanha lehtijuttu.

lehdykaismake.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

PISA kallellaan ja huonoon suuntaan

Torstai 15.11.2018

Heitän teille pohdittavaksi pienen haasteen.

Kävin eilen Keski-Karjalan Sivistysseminaarissa kuuntelemassa paria professoria. He kertoilivat suomalaisesta peruskoulusta ja sen tuloksista. Kuten tiedämme, koululaisten osaamista testataan PISA-kokein. Nuo testit järjestetään kolmen vuoden välein. Suomi on kauan ollut PISA-tulosten mahtimaa, mutta viime aikoina olemme alkaneet tippua niissä huolestuttavasti.

Koulussa on aina ollut eritasoisia oppilaita ja niin tulee aina olemaan. Vuoden 2015 PISA-kokeiden mukaan suomalaisissa kouluissa tehtiin historiallisen huono tulos. Noin 12% peruskoulun päättävistä oppilaista ei omaa sellaisia taitoja, joilla selviäisi jatko-opinnoista tai normaalin elämän tilanteista. Eli 12 sadasta ei tule selviämään niillä taidoilla normaali elämästä. Yli 16%:lla pojista ja yli 5%:lla tytöistä on ongelmia lukemisen kanssa peruskoulun päättyessä. Tähän, kun yhdistetään leikatut jatkokoulutuksen resurssit, pahimmillaan kahdeksan viikkotunnin lähiopetuksella, niin yhtälö ei liene toimiva?

Heitänkin teille sen pohdittavan kysymyksen, että onko ihme, etteivät työpaikat saa osaavaa työvoimaa ja mihin tällainen kehitys tulee lopulta Suomen viemään?

PS. Minusta alkaa tuntua, että mitä kauemmin olen ollut politiikassa mukana, sitä sosialistisemmin ajattelen. Haluan yhä enemmin pitää kaikki mukana kehityksessä, sillä olen oppinut, että se on ainoa tie menestyä ja kustannustehokkain.

Kommentoi kirjoitusta.

Rehellinen vaiko ideologinen media

Keskiviikko 14.11.2018

Ohessa juttu tämän aamun Koti-Karjala lehdestä. Se laittoi minut minut miettimään uutisointia ja sen tasoa Pohjois-Karjalan painetussa mediassa.

Alkuun pitänee tuumata, että onneksi meillä on vielä paikallislehdet, jotka ovat uutisoinnissaan realisteja, eivätkä ole ideologioiden vankina. Maakuntalehtemme Karjalaista ei kiinnostanut uutisoida piirin syyskokouksestamme ollenkaan, joten se vahvistanee puheessanikin esille ottamani seikan valtamediasta.

Toivoisin vilpittömästi, tiukkaa harkintaa kaikilta lehtien lukijoilta ja niissä mainostavilta tahoilta, että kuinka niiden uutisointiin suhtautuu ja miten rahoitustaan suuntaa. Luottaako realistisiin medioihin, joiden uutisointi perustuu tasapuolisuuteen ja totuudenmukaisuuteen, vaiko niihin, joita ohjaa ideologia ja politikointi.

En ole yleensä juurikaan puuttunut median tekemisiin, sillä tiedän median ja politiikan elävän symbioosissa, jossa molemmat tarvitsevat toisiaan. Nyt täytyy kuitenkin todeta, että minullekin joskus tuli Karjalainen, mutta ei tule enää. Mediassa ei vastuullisuutta tuoteta pelkästään oikein olevilla uutisilla, vaan myös sillä, että uutisoidaanko vai jätetäänkö uutisoimatta. Tuota valikointia kutsutaan politikoinniksi, joten se siitä vastuullisesta mediasta.

uutinen_piirista.jpg

1 kommentti .

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »